15.06.2018
|
Aktiviteettti viikonloppu Pöllökummussa, Keskustan topa, kutsu
Mikä ihana tapa viettää vapaata viikonloppua - lähteä aktiviteetti viikonlopulle Repo-hepan kanssa! Perjantai hujahti ohi lähes huomaamatta - tekemistä oli paljon, eikä ajankulua ollut huomata ollenkaan. Ilta-auringon lipuessa pois näkyvistä naureskelimme vielä muutaman muun viikonloppulaisen kanssa maastoesteistä, jotka eivät kaikilla menneet aivan kun strömsössä. Hauskat ylitykset ja näyttävät kiellot olivat olleet aivan omaa luokkaansa. Repo on onneksi vanha konkari, eikä itse törppöillyt mitään, vaikka korvat hörössä ihmettelikin muutaman muun loikkimista, pomppimista ja sekoilua esteillä. Lasillinen helmeilevää valkoviiniä upposi myös yhtä huomaamattomasti kitusiin naureskelun ja illanvieton parissa, koiria rapsutellen ennen nukkumaan menemistä. Lauantai alkoi sateisessa säässä. Harmaus näkyi porukassa, kun aamutuimaan lähdettiin lenkkeilemään koirien kanssa. Reippailu tihkusateen saattelemana oli kuitenkin yllättävän virkistävää! Kun pääsimme takaisin tallille, oli jo koko porukka aivan hereillä. Kuivien vaatteiden vaihto ja aamupala tukevalla kahvilla kirvoitti jälleen porukkaan uutta eloa ja keskustelua. Positiivinen asenne taisi siirtää pilvetkin pois taivaalta, sillä kun oli aika nousta ratsujen selkään ja pitemmälle maastolle, paistoi aurinko jo onnellisesti siniseltä taivaalta! Into ja aurinko tarttui myös hevosiin ja alkumatkasta meno olikin aika reipasta ja hieman holtitonta. Kun kaikki kuitenkin saatiin hyvään järjestykseen ja ruotuun oli loppumatka mukavan tehokasta, mutta hallittua
|
11.12.2017 |
Matkaratsastus 15km, Järjestäjänä Tsingis Derby, Keskustan topa, kutsu
Rea Miller ja Classic Delco "Repo" Istuin nyt tukevasti satulassa vetäen loimea paremmin orin selkään ja korjaten omaa kaulahuiviani isohuppuisen toppatakin sisään. Olin valinnut orille lampaankarva -lätkän, joka oli mukavan lämmin omalle pyllylle ja satulaa miellyttävämpi vaihtoehto meille molemmille. Satulalaukuissa oli vain pieni määrä tarpeellisia tavaroita pahimman varalle - yritin pitää varustuksen kevyenä, koska en tiennyt miten Repo suhtautuisi pitkään matkaan ensikertalaisena. Pistävä viima tuntui tavanomaista hyisemmältä kaikissa jäsenissä, jotka olivat jumiutuneet edellisen päivän pitkästä matkasta kilpailupaikalle. Kuolemaa tekevä ruohikkokin tuntui kärsivän entisestään tässä kelissä, jossa paikoittain jäinen lumi pöllysi karua maata nuollen. "No annahan nyt sitten mennä. Saat nyt alkuun päästää vähänhöyryjä, niin voidaan loppumatka jolkotella ihan rauhassa", sanoin isolle orille taputtaen sen kaulaa. Roki otti neuvosta vaariin ja lähti keinuvaan laukkaan halkoen matkaa vauhdikkaasti. Maisema hädin tuskin vaihtui orin harppoessa eteenpäin, tuntui kuin olisimme juosseet juoksumatolla. Sama kivikkoinen maa jatkuis lähes silmän kantamattomiin kaikkialla mihin päätään vain käänsi. Vain kello, kartta ja kompassi kertoivat edistymisestä turhankin pitkän tutnuisella matkallamme. Hetkessä kaikki muuttui. Repo löi jarrut kiinni ja olin tippua hevosen selästä vauhdin loputtua yhtäkkiä. Vilkuilin ensin kaikkialle ymmärtämättä mikä voisi herättää tässä upeassa ratsussani tälläisen reaktion. Nojatessani hieman sivulle näin vain parin metrin päässä, aivan suoraa edessämme järjettömän kokoisen poron. Katsoin olkani yli nähdäkseni muita ratsukoita - ei ketään. Käännyin takaisin poron puoleen jota orini tuijotti korvat hörössä ja silmän valkuaiset vilkkuen. Sain vain vaivoin orin kääntymään ja kiertämään tämän paikallaan möllöttävän otuksen, jolla ei ollut aikomustakaan väistää meitä. Rauhoittelin Repoa juttelemalla sille minkä kerkesin, mutta siitä ei juuri tuntunut olevan mitään hyötyä. Koko loppumatka aina maalisuoralle asti oli meno jäykkää ja katkonaista orin kytäten jokaista heinänkortta, kotkaa ja kiveä. Ori pörisi ja pyöri vielä päästyämme yli maaliviivan, tarkastuken ja takaisin omaan turvalliseen rekkaan. Neljä seinää ja laadukas äänieriste sai sen lopulta rauhoittumaan ja matkan rasitus alkoi tuntua orin vaipuessa nukkumaan. |
30.10.2017
|
Estevalmennus, Svea Rönnblad
Olin saapunut taas Stén Hästariin. Tiesin, että edessä olisi taas valmennuksen pitämistä opiskelijalle, parivaljakko sen sijaan olisi aivan tuntematon. Hevonenkin oli kuulemma tullut vasta viimeisimmän käyntikertani jälkeen.. No olihan siitäkin jo tovi. Saapuessani kentällä oli jo hyvää vauhtia verryttelevä pari. Esittäytyessämme ratsastajaksi ilmeni Brynja ja ratsuna oli tuttujen kesken frederiksborginhevosori Repo. Pyysin heitä jatkamaan, jotta voisin hieman miettiä valmennuksen sisältöä ja seurata ratsukon yhteistyötä. Verryttelyä seuratessa Repo tuntui kokoajan luisuvan Brynjan alta. Ori painoi takapäätä matalaksi, jauhoi kuolaimia ja punkasi mennessään kuin viimeistä päivää. Pyysin Brynjaa heittämään jalustimet pois ja päästämään ohjia pitkäksi. "Reippaasti eteen ja kulmasta temmon lisäystä. Maiskuta vähän että on sitten kuulolla!" Repo liikkui sulavasti ja kauniisti höristellen korviaan, kun kukaan ei ollut roikkumassa suupielissä ja tahti oli vireälle orille sopiva. Hetken kuluttua ori näyttkin jo aivan erilaiselta kuin aluksi. Kasasin muutaman ristikon, pari pystyä ja yhden okserin maneesin pitkille sivuille. Aloitimme ristikoista, joita oli tarkoitus tulla vahvassa temmossa rauhallisesti. Repo ei kuitenkaan ollut aivan samaa mieltä ja mennen tullen vei Bryjaa mukanaan. Harppovan hevosen jaloissa esteiden välit jäivät lyhyiksi ja viimeinen ristikko lähestulkoon vain rymisteltiin läpi. Heitin pari puomia esteiden välille ja nostin ristikoiden korkeutta antaen samalla ratsukolle luvan tulla uudestaan. Ylitys oli kiireinen, mutta lähes tyylipuhdas. Muutamat toistot saivat parin näyttämään jopa erinomaiselta ja Repokin alkoi ryntäilyn sijasta keskittymäänt tehtäviin. Siirryimme 120 ja 130cm pystysarjalle. Innostunut Repo harppoi kavioita maneesin hiekkaan hakaten esteille. Pidätteillä ja rauhallisella istunnalla Bryja sai pidettyä orin aisoissa ja hyppäämään näyttävästi. Muutamat toistot tehosivat pariin nopeasti. Viimeisenä hypättiin sarjan perään kokeeksi vielä täyden kapasiteetin 150cm okseri. Hyvän hypyn jälkeen päästin Revon ja Bryjan suorittamaan itsenäistä loppuverryttelyä |
16.07.2017
|
Estevalmennus: Elowyn VRL-13412, Läpikuultavan suomenhevoset
Olin jo rakentanut esteet, kun Rea saapui ratsunsa kanssa maneesiin, joten saatoin pitää kaksikolle ihan ohjatun alkuverryttelyn. Repolla oli kuulema melko herkästi kuumuva, joten tehtävänä oli sarjaesteet, erityisesti innarit. Itse alkuverryttelyyn kuului paljon ympyröitä sekä siirtymisiä. Lisäksi hyppäsimme myös hiukan yksittäistä pystyä, ennen kuin aloitimme työskentelyn. Aloittelimme tehtävällä, joka sisälsi neljä estettä – okserin, pystyn sekä kahdesta esteestä koostuvan sarjan, johon mahtui neljä askelta. Ensimmäiselle esteelle, 120-senttiselle okserille Repo tuli aivan liian reippaassa tahdissa. Se selvisi esteen yli komealla ilmavaralla, mutta melko tiukka käännös esteen jälkeen sai orin kompuroimaan. Seuraava este, 130-senttinen okseri, ylittyi jo melko rauhallisessa tahdissa. Sarjalle Repo tuli taas reippaammin kuin sen olisi tarvinnut, mutta se pysyi melko hyvin lapasessa. Kun ratsukko oli suorittanut radan kunnialla loppuun saakka, neuvoin hiukan Reaa, miten Repon saisi pidettyä kurissa. Lisäksi laitoin ensimmäisen esteen eteen puomin, jotta Repo saattoi hiukan katsoa ponnistuspaikkaansa. Ja eikun vain uusi yritys! Tällä kertaa Repo kuunteli kuskiaan paljon paremmin. Se hyppäsi oikein hienosti, ja kehuin Reaa paljon. Sarjalle Repo tuli edelleen hiukan hätiköiden, joten päätin jättää pystyn ja okseirn pois ja keskittyä ohjastamaan ratsukkoa pelkästään sarjalla. Ennen estettä Rea ei saisi pidättää, mutta alastulovaiheessa saisi hiukan ottaa laukkaa takaisin. Repo alkoi koota itseään automaattisesti, ja näin ollen sarja ei tuntunutkaan niin hankalalta. Lyhensin väliä hiukan, ja ratsukko sai tulla uudestaan. Repo onnistui tällä kertaa ihan ensiyrittämällä, joten lyhensin väliä aina innariksi asti. Nyt kaksikko joutui jo työskentelemään, mutta hyppy onnistui silti hienosti. Päästin lopulta hikisen ratsukon kävelemään loppukäyntejä |
27.04.2017 |
Noh, eihän se kellekään varmaan yllätys ollut, että tästä "hoidan muutaman päivän ja pidän kuntoa yllä" -hevosesta ei sitten niin vain luovuttukaan. Repo pyörii edelleen mukana kuvioissa ja osamaksulla oria maksan kokoajan pois. Vaikka tästäkin tapauksesta löytyy energiaa ja virtaa vaikka muille jakaa, on se ihanan tasapainoinen ja rauhoittava voima oman ongelmahevosen rinnalla.
On myös mahatava huomata edistymistä niin omassa ratsastamisessa, kuin Reposenkin laadussa ja ratsastettavuudessa. Muut projektit tuntuvat hieman junnaavan paikallaan, mutta ainakin tämä edistyy - kyllä tästä vielä jotain tulee! |
13.01.2017
|
Estevalmennus: Oonaroosa Huttunen, Peikonpää
Repon ja Rean yksi keskeisimmistä ongelmista oli selvästikin liiallinen intoilu ja oriin malttamattomuus. Jo verrytellessä sain hokea tasaisemmasta ohjastuntumasta ja hitaammasta askelluksesta, mutta puomeja ylittäessä tajusi Repo jo hiukan itsekin hidastella vauhtiaan. Laukkatyöskentely ei tänään tällä parivaljakolla ollut vahvin osa-alue, vaan ori tahtoi kuumua melkoisesti muidenkin ratsukoiden laukatessa lähistöllä. Hypyt sujuikin sitten jo alusta alkaen todella sujuvasti, eikä pudotuksia tai kieltoja tullut nimeksikään. Sain kuitenkin pyytää ratsukkoa etenemään rauhallisemmassa temmossa, sillä liiallinen vauhti tahtoi tuoda askeleet epäsopivasti lähes jokaiselle esteelle. Vaikka tempo kiihtyi varsinkin rataesteitä hypätessä, oli meno osittain rauhallistakin ja oikein sulavaa! Valmennuksen korkeimmatkaan esteet eivät tuottaneet ongelmia, vaan niiden yli liideltiin helposti. |
28.11.2016 |
Olen aina välillä ollut hieman kärsimätön oman hevoseni Ralikan kanssa, välillä kun tuntuu ettei siitä jääräpäästä kasva ikinä aikuista, eikä ratsastamisesta ole puhetta vielä pitkään pitkään aikaan - koulutuskin vielä ihan puolitiessä!
Tänään oli kuitenkin onnen päivä! Stella tuli aamulla kysymään haluaisinko hieman lisätyötä tallilla. Yksi työssäoppija oli kuulemma palannut norjaan suorittamaan opinnot loppuun ja hänelle hankittu opiskelu ja näyttö -hevonen oli jäänyt tyhjänpantiksi tallin nurkkaan. Näitä oli meillä harmillisen paljon ja kiertoonhan ne menivät, kun ei niitä tarvittu... Lähes 160 cm ori oli ollut näyttävä näky seuratessani ratsukon valmennuksia ja harjoituksia. Olihan tyttökin ollut osaava ja pitää orin hallinnassa ja hyvässä ryhdissä. Stella lupasi jopa hankkia minulle valmentajan käymään silloin tällöin, jotta pääsisin itse hevosen tasolle ja saataisiin hevosenkin taso pysymään korkealla - turhahan sitä on hyvää hevosta pilata. Tämä on mitä mainioin tapa valmentaa itseäni, jotta olen valmis, kun Ralikasta vihdoin kuoriutuu odotettu kilpuri estekentille! |